Topin ja Pepin blogi

No katkarapuja tietenkin, jos Topilta kysytään! Sehän söisi niitä joka päivä, jos se saisi itse valita. Meillä on nyt tullut tavaksi pitää tiistaisin katkarapu-päivä ja sehän on Topin suosikkipäivä.

Ennen se aina oikein huusi vieressäni, kun aloin huuhtomaan rapuja vedellä. Sitten keksin, että nostan sille tuolin tiskipöydän luo, josta se voi katsella huuhtomista. No enää ei tarvitse Topin huutaa vaan se katselee katkarapuja huuhtomisen ajan haltioituneena ja kehrää kovaa.

Tässä odotetaan kiltisti, kun kaivan katkarapupussin pakastimesta.

“Oioi, mitä tuoksut!”

“Jos mä tästä vaikka jo yhden maistaisin…”

“Hei, laitas nyt vähän lisää niitä tähän! Ei nämä riitä mihinkään.”

“Noniin, vihdoinkin pääsi syömään. Nam nam!”

Topilla oli lauantai-iltana tylsää ja se päätti hankkia itselleen uuden lelun: meidän kirjahyllyssä olevan muovisen Simpson hahmon. Se kiipesi kuljetusboxinsa päälle ja haki sen itselleen ja kuskasi sitä suussaan ympäri asuntoa.

Sitten siitä tuli ihan koiramainen. Se alkoi jäystää ja pureskella varastamaansa lelua kuten koira kalvaa puruluuta.

Eikä suostunut antamaan aarrettaan takaisin…

On tuo sellainenkin epeli, ettei varmasti jää toimettomaksi ja se keksii kyllä kaikenlaista puuhaa aikansa kuluksi. Tuo sen uusi lelu on edelleenkin kovassa käytössä päivittäin ja se saa kauheita hepuleita sillä leikkiessään.

Peppi  pesi toissailtana itseään niin pitkään ja hartaasti, että oli pakko ottaa siitä kuvia.

Tuleekohan varpaat varmasti tarpeeksi puhtaiksi?

Varpaiden jälkeen se sitten pesi mahan ja kyljet. Se vasta keskittynyttä hommaa oli ja ihan huvitti nuo sen asennot.

No sitten se sai tarpeekseen, kun hääräsin kameran kanssa ympärillä ja ilme oli taas sen mukainen… Kuinka kehtasinkin häiritä hienon neidin pesuhetkeä?

Kävin perjantaina tutustumassa Topin pikkusiskoon Ansaan, joka asuu Veeran luona. Ansa oli niin suloinen tapaus, että täytyy laittaa siitäkin muutama kuva tänne.

En muistanutkaan, kuinka vaikeaa kissanpennun valokuvaaminen on. Eihän se pysynyt aloillaan hetkeäkään!

No sai siitä muutaman poseerauskuvankin.

Ja nyt mulla on sitten kauhea kissanpentukuume, kun tuollaisen ihanuuden näin…

Kissat sai kesällä uuden ja ison raapimispuun, mutta viimeiset pari kuukautta se ei ole kiinnostanut kissoja laisinkaan. Alkoi jo suorastaan ärsyttämään, kun sellainen iso rohjake on viemässä kauheasti tilaaa olohuoneessa, kun ei sitä kukaan käytä. No nyt vihdoin ja viimein tällä viikolla Topi keksi taas uudestaan puun olemassaolon ja on nyt viihtynyt tosi hyvin siellä.

Topi ihmettelemässä, mitä kaikkia tasoja puusta löytyykään. Tässä näkyy hyvin, millaiseksi Topin väritys on kehittynyt puolentoista vuoden aikana. Ragdollithan ovat ihan valkoisia syntyessään.

Tässä Topi ylimällä tasolla katon rajassa ihmettelemässä.

Aikansa kun puussa kiipeili ja riehui, maistui uni mökissä.

Hyvä, että on taas puulla käyttäjä, ettei se siellä olohuoneen nurkkaa ole turhaan rumentamassa. Peppiä puu ei edelleenkään kiinnosta; mokoma nirppanokka!