No onneksi ei ole kyse niin vakavasta tappelusta, mitä otsikko antaa ymmärtää, vaan ihan noiden normaalikahnauksesta. Satuin olemaan oikeaan aikaan paikalla kameran kanssa, kun kaksikolle tuli taistelu nojatuolista. Noita nojatuolejahan on olohuoneessa kaksi, ihan samanlaisia. Toiseen heitin ohimennessäni peiton, kun piti laittaa se vaatehuoneeseen. Peppi keksi samantien, että se haluaa mennä makoilemaan juuri tuohon nojatuoliin, [...]
Pilli on edelleen kissojen paras ja suosituin lelu ja eipä täällä juuri muulla leikitäkään tällä hetkellä kuin sillä. Tai siis niillä, kun niitähän lojuu pitkin lattioita vaikka kuinka paljon. Ja myös harvase aamu sängystä löytyy ainakin yksi pilli, kun Topi on sen sinne yön aikana raahannut. Nykyään kissoille on aika turha ostaa mitään leluja, koska [...]
Keräsin tähän kuvia Topin kasvusta, eli 3 kuukauden ikäisestä noin 1,5-vuotiaaksi. Tässä Topi heti meille tullessaan, eli noin 3 kuukauden ikäisenä. Noin puoli vuotiaana. Noin 9 kuukautta vanhana. 1-vuotiaana. Kaulassa on syntymäpäiviä varten ommeltu kravatti Noin 1,5-vuotiaana. Huomatkaa, että ensimmäinen ja viimeinen kuva on otettu ihan samassa kohdassa sohvan selkänojalla ja asentokin on melkein sama. [...]
Ostin eilen kissoille uuden huiskan, tuollaisen tavallista suuremman. Molemmat oli kyllä heti innostuneita, kun tulin kotiin ja avattiin pussia, mutta loppujen lopuksi vain Topi on sillä innostunut leikkimään. Topi villiintyi tuosta välillä ihan täysin ja se sai siitä noita höyheniä jo irtikin. Pakkausteipillä jouduin jo vähän korjailemaan tuota, että se kestäisi leikissä edes vähän aikaa. [...]
Kissoilla on ollut viime aikoina pientä riitaa keskenään. Peppihän on ollut aina tavallaan pomo noista kissoista, mutta ei se ole ikinä mitenkään Topia kiusannut tai pomottanut. Sen sijaan, jos Topi on ollut liian rasittava Pepin mielestä, eli leikkinyt liian raisusti tai muutoin häirinnyt Peppiä liian kauan, on Peppi usein pelkällä vilkaisulla tai sähähdyksellä saanut Topin [...]