Kaikessa ollaan mukana
On se vaan niin, että kissat ei kyllä monia hommia jätä väliin tässä talossa ja yleensä ne ovat aina mukana puuhissa, kun täällä jotain tekee. Tässä esimerkkejä:
1. Topi on äärimmäisen kiinnostunut pyykinpesusta ja etenkin puhtaan pyykin “viikkaamisesta”, toisin sanoen karvaamisesta ja rypistämisestä.

2. Topi on myös hyvin ahkera kukkien hoitaja ja se tunkee pään aina kukkaruukkuun, kun kukkia kastellaan. Kai se tarkastaa, että vesi imeytyy hyvin multaan. Lisäksi Topi tarkistaa kukkien mullan laadun säännöllisin väliajoin ja se tapahtuu levittämällä multaa lattialle tai pöydälle ja sen jälkeen pyörittelemällä multaa tassuilla.

3. Myös lehden lukeminen on sellaista puuhaa, johon varmasti saa apua. Yleensä jompi kumpi kissoista tulee makaamaan lehden päälle. No joskus Topi vähän intoutuu ja lehti saa aikamoisen käsittelyn.

4. Ruuanlaitossa innokkaampi avustaja on Peppi. Yleensä se kiehnää jaloissa siihen malliin, että kokki saa parhaansa mukaan harrastaa akrobatiaa, ettei lennä nurin. Joskus taas ruoka tuoksuu niin hyvälle, että on pakko saada tuoli, jotta ruuanlaittoa saa tarkastella lähempää. Kissoilta kun on työtasoilla oleminen kielletty.

5.Välillä täytyy vaihtaa huonekalujen paikkoja ja Topihan taitaa olla tämän talon innokkain siinä touhussa. Tottakai sen täytyy mm. tarkastaa hyllyt ja muut, että homma varmasti tulee tehtyä oikein.

6. Harvoin myöskään onnistuu matkalle lähtö ja pakkaaminen ilman kissoja. Aina on jompi kumpi tai molemmat hääräämässä laukkujen ja kassien kimpussa ja joskus sieltä kassista löytyy kissakin. Kai ne tahtoisi lähteä mukaan reissuun.

7. Syöminenkin on sellainen homma, jossa on aina kavereita. Topista on tullu varsinainen kerjääjä ja se kyttää melkein aina, kun syödään ja koittaa sinisilmillään saada makupaloja kerjättyä. Peppi taas on hieman hienovaraisempi, eli se ei suoranaisesti kerjää, mutta käy kyllä usein nuolemassa lautasen, kun ruokailu on päättynyt. No joskus kyllä käy niinkin, että se ehtii sorkkimaan esim. leivän päällä olevia kinkkuja, jos kääntää selän ja jättää ruuan vahtimatta.

Itseasiassa nuo ovat ihan kaikessa mukana, mitä tapahtuu. Tässä oli vain muutama esimerkki, joista satuin löytämään kuvia. Että kissa voikin olla utelias eläin.
Julkaisuaika: tiistai, huhtikuu 14th, 2009 kello 1:46 pm, aihe: Peppi (Kissaneidin elämää), Topi (Kollikissan kujeita). Voit seurata kommentointia feedistä. Voit kommentoida tai jättää trackbackin omalta sivultasi.