Kyllä nuo kissat ovat taas ehtineet säätämään ja sotkemaan. Kaikki tihutyöt ovat keskittyneet pääsiäiskoristeiden ympärille. Toissapäivänä toin olohuoneen pöydälle kulhollisen pääsiäismunia. Eikös Topi keksinyt, että ne ovat kivoja palloja, joilla voi leikkiä! No sitten meillä on tietysti rairuohoa. Tai se on ohrasta kasvatettua, koska oikea rairuoho ei ole kissoille hyvää syötävää. Heinä on toki ihan [...]
Onneksi sentään vain koristetipulle! Pääsiäiskoristeet eivät kyllä tänä vuonna saa hetken rauhaa Topilta, sillä se on koko ajan niiden kimpussa. En tiedä, miten se nyt onkin noin kiinnostunut niistä, sillä ei sitä koristeet tms. kiinnostaneet edes pentuna noin paljon kuin nyt. Tänään se siis riepotti tuota tipua olohuoneen pöydällä, kunnes tipu lensi lattialle. Sitten siitä [...]
Tänään oli palmusunnuntai ja ovella kävi virpojia. Meillä vitsat päätyivät (yllätys!) kissan leluiksi… Kissat olivat nimittäin todella kiinnostuneita oksista. Kai niissä oli niin mielenkiintoisia tuoksuja pihalta. Tosin Topilla se ei nuuskutteluun jäänyt, sillä siitä tuli taas varsin kovakourainen ja se pyöritteli oksia miten sattui ja pureskelikin niitä. Peppi sen sijaan haisteli oksia ihan nätisti. Ilmeestä [...]
Kaivelin tänään varastosta pääsiäiskoristeita ja tein rairuohoa. No Topihan oli tapansa mukaan taas todella kiinnostunut touhuistani. Rairuohot se meni tallaamaan saman tien, kun sain ne astiaan ja koristeista se oli myös erittäin kiinnostunut. Ensin Topi nuuskutteli nätisti pääsiäistipuja. Sitten niitä piti vähän nuolla… Kunnes Topi alkoi ihan huligaaniksi ja kaatoi tiput ja puri niitä! Se [...]