Kissojen kuulumisia

Blogin sihteeri on ollut viime aikoina vähän laiskimus (no oikeasti liian kiireinen ;) ) eikä kirjoitellut kissoista mitään. Mutta nyt vähän päivitystä viimeisen viikon kuulumisista.

Kelit ovat olleet nyt niin kehnot, että ei olla juuri Topin kanssa ulkoiltu. Muutamana iltana se on ollut hetkisen kanssani takapihalla, kun olen kastellut kukkia, mutta se palelee aika helposti, joten pitkiä aikoja ei olla sen kanssa ulkona oltu. Toissailtanakin se pyysi itse (meni oven taakse istumaan ja tuijotti ovea) takaisin sisälle, kun ei viihtynyt koleassa säässä.

Nuo ovat sitten puuhailleet kaikenlaista keskenään ja riehuneet kovasti, kun Topi ei ole saanut purettua energiaansa ulos. Ahkeran leikkimisen jälkeen ne ovat sitten köllötelleet vierekkäin sängyllä. Ja vähän väliä kuuluu maiskutus, kun Peppi pesee Topia. Se on ollut viime aikoina erityisen innokas pesemään Topia.

keskuu067

keskuu059keskuu048

Kissojen laihdutuskuuri on vähän jäänyt… Eläinlääkärihän määräsi molemmat kissat dieetille. Jossain vaiheessa koitin säännöstellä Topin raksun syöntiä, mutta huuto oli aivan mahdoton, kun raksuja ei ollutkaan koko aikaa esillä. Kun niitä sitten antoi annoksen sille ja Pepille, Topi söi kerralla aivan liikaa raksuja ja näin raksuja menikin enemmän kuin ennen säännöstelyä. Topi kun ahmi myös Pepin annoksen, kun Pepillä on tapana syödä tosi vähän mutta usein. Eli se nappailee muutaman raksun kerrallaan pitkin päivää. Joten nyt siis olemme tehneet  niin, että raksuja on aina esillä ja 2 märkäruokaa päivässä.  Kohta blogin sihteerinä toimiva lähtee myös uuteen työhön, joten senkin takia raksuja on hyvä olla esillä, että kissoilla on työpäivien ajan murkinaa. Niin ja sitäpaitsi omasta mielestäni kissamme eivät edes ole liian lihavia… ;) Peppikin on niin pieni ja sievä neito!

kissoja001

Niin, kissoilla tosiaan koittaa ensi viikosta lähtien uudet ajat, koska lähden uuteen työhön. Olen ollut muutaman kuukauden työtön ja sitä ennen yli kaksi vuotta sellaisessa työssä, jossa tein todella paljon kotona etätyötä. Kissoilla on siis ollut aina ihmisseuraa paljon. Mutta uusi työ ja uudet kuviot, eikä etätyöhön juurikaan saata olla mahdollisuuksia enää. Etenkin Topilla saattaa olla aluksi ihmettelemistä, kun olenkin päivät pois kotoa. Mutta äkkiä ne siihen varmasti tottuvat ja onhan niillä onneksi seuraa toisistaan.

Kissojen tarha on edelleen tekemättä. Tuttu lupasi meille laudat siihen, mutta ei olla ehditty niitä vielä hakemaan. Mutta viikonloppuna vihdoin haetaan ne ja saadaan toivon mukaan tarhan rakentaminen käyntiin. Mitään isoa tarhaa ei kylläkään ole tarkoitus tehdä, ettei naapurit valita siitä. Mutta pikkuinenkin on varmasti ihan kiva, että Peppikin pääsee ulos ja oma kulkemisemme takaovesta helpottuu,  kun ei tarvitse varoa niin kissojen karkaamista. Häkki kun tulee olemaan takaoven kohdalla ja siitä häkistä on sitten toinen ovi pihalle. Mutta häkin rakentamisesta ja etenemisestä tulee sitten myöhemmin juttua ja kuvia.

Tässä pieni päivitys kattien kuulumisista :D

kissoja004

Yksi vastaus kirjoitukseen Kissojen kuulumisia

Inger Keränen ja Alvi kesäkuu 10, 2009

Ihana, ja totta on että Teidän kissat ovat sopiva kokoiset. Topi on lihaksikaas, iso ihana poika, ja vielä kasvuuiässsä. Hän on ihana ja mäkin haluan että Alvikin kasvaisi niin isoksi ja vahvaksi. Alvi on aika hauras, mutta hän on vasta kohta 9kk. Alvikin lähettää suukkoja enolle Topille, ja Pepillekin. Onnea, kun saitte töitä. Mä en vieläkään saanut.
Mäkin olin nyt antanut raksuja että ovat aina kupissa ku Alvi haluaa syödä.