Topin ja Pepin blogi

Tampereella oli viikonloppuna Pirok:n kissanäyttely ja pitihän siellä sunnuntaina poiketa turistina. Topia en siis näyttelyissä käytä, joten muita kissoja olin siellä ihastelemassa.

Tässä muutama näyttelystä otettu kuva. Tämä pieni pörriäinen oli aivan ihana. Kuva on otettu kissa-agilityn finaalista. Ei pikkuinen meinannut malttaa suorittaa esteitä, kun ympärillä pällistelevä ihmisjoukko kiinnosti niin paljon.

No eipä siinä radan suorittamisessa niin kiirettä pidetty. Ihan hyvin siinä ehti vähän leikkimäänkin!

Nämä karvattomat kissat ovat kyllä erikoisen näköisiä. Tämä oli kyllä kauhean sympaattisen oloinen, mutta kuitenkin niin ihmeellisen näköinen

Komeita kissoja siellä oli vaikka kuinka paljon.

Näyttelyssä oli myös Topin pikkusisko Ansa (eli sama emo ja isukki, mutta myöhemmästä pentueesta). Ihanasta Ansasta tuli näyttelyssä champion. Onnea Ansa!

Laitoin viime viikolla taas tilauksen Zooplussalle ja tänään tilaus saapui. Päätinkin siis pitää hyvään aikaan etätyöpäivän, koska jos olisin ollut työpaikalla töissä tänään, ei meillä olisi ollut ketään vastaanottamassa pakettia.

Edellisen tilauksen ruokia oli kyllä vielä jäljellä, mutta pelkkiä kana-ruokia ja niitä on ollut kai sitten liikaa tarjolla kissojen mielestä, kun ovat vähän nirsoilleet. Joten nyt on sitten vähän eri makuisia sapuskoja taas, joten luulisi maistuvan.

Topi-ahmatti oli saman tien pää paketissa, kun pahvilaatikkoa purin. Ja kyllä Peppiäkin nuo purnukat kiinnosti kovasti.

Ilme kertoo, ettei pelkkä avaamattomien purnukoiden päällistely ole Topin mieleen. Jotain pitäisi saada maistaa!

Sitten purkit piti vielä laskea ja katsoa, että kaikki tilattu ruoka tuli. Ja aina vaan nälkäinen Topi-parka joutui odottamaan…

No ei se oikeasti edes niin nälkäinen ollut… Tilasin kolmea sellaista ruokaa, jota ei ole aiemmin ollut. Yhtä annoin Topille tänään ja ei se siihen koskenut. Eli se siitä nälästä. Täytyy myöntää, ettei edes yllätä. Täytyy toivoa, että jonain toisena päivänä tuo uusi ruoka maistuisi tai että edes Peppi suostuisi sitä syömään.

Tässä vielä näkyy tämän hetkinen ruokavarasto. Kyllä noilla taas kissat hetken elelee, kun lisäksihän meillä syödään lihaa ja raksuja.

Kissoilla on ollut viimeisen viikon ajan ihan mahdottoman paljon energiaa. En tiedä mistä tuo energia oikein kumpuaa, mutta ei meillä ainakaan syysväsymystä ole havaittavissa

Kissoilla on siis aivan mahdoton meno kaiken aikaa päällä.

Välillä hepuli ja vauhti on niin suuri, että meinaa tulla kiire jarruttaa! Tässä oli jo nimittäin aika lähellä törmääminen…

Pientä matsia on meneillään vähän väliä…

…vaikka ihan aina Pepin otteet eivät ole kovin reiluja.

Tuota energiaa on todellakin paljon ja jopa keskellä yötä nuo saattavat riehua. Näinhän ei juuri koskaan tapahdu ja meillä nukutaan yleensä yöt rauhallisesti. Onneksi en ole enää yhtä herkkäuninen kuin aiemmin, joten pienet spurttailut keskellä yötä ei niin kauheasti haittaa. Se taas on sitten hieman ikävämpi yllätys, kun yhteensä reilu 10kg kissaa hyppää päälleni kesken unien. Eli yleensä käy niin, että Topi hyppää mahani päälle ja Peppi jalkojeni päälle.

Ehkä tuo leikkimisen ilo on noin suurta, koska Peppi sietää taas Topia paremmin. On se kiva katsella, kun parivaljakko juoksee ja remuaa sydämensä kyllyydestä

Topi pääsi (vai joutui?) eilen elämänsä ensimmäiselle kyläilyreissulle. Kyläilykohde oli kylläkin lähellä, vain muutaman kilometrin päässä. Aiemminhan sen kanssa on käyty ainoastaan eläinlääkärillä, eli ei olla sen kanssa juurikaan reissailtu minnekään.

Taustallahan oli halu totuttaa kissoja matkustamiseen ja muihin paikkoihin, jotta voisimme joskus lähteä koko porukka “mummolaan”, jonne on noin parin tunnin ajomatka. Ja totuttamisen ajattelimme aloittaa helpommasta tapauksesta, eli Topista. Topiahan olemme luulleet reippaaksi ja ennnakkoluulottomaksi… Mutta mutta. No heti automatka oli kyllä sellaistakin konserttia, että meni kyllä heti halut lähteä tuon kuoropojan kanssa kahden tunnin ajomatkalle yhtään minnekään. Huuto oli siis aivan kauhea! Ainahan se on lääkärireissuilla jonkin verran huutanut, mutta hyvänen aika, kuinka kova ääni siitä nyt lähtikään! Suu ei ollut kertakaikkiaan hetkeäkään kiinni.

Eikä tuo kiekuminen siitä johdu, että se vihaisi tuota kuljetuslaatikkoa. Sinne se menee aina itse vapaaehtoisesti ja häntä pystyssä. Ja turpavärkki pysyy kiinni niin kauan kuin vain ei olla autossa. Mutta kun päästään autoon ja se käynnistetään, alkaa suu käymään.

No perillä Topi kyllä ensin tutki ihan joka paikan, saunasta lähtien.

Kun paikat oli tsekattu, meni Topi sängyn alle piiloon ja siellä se oli sitten loppuajan. Eli ei se todellakaan ollut mielissään vierailusta.

En sitten tiedä, pitäisikö sitkeästi vaan koittaa totuttaa kissoja reissuihin, vai onko se niille vaan kauhean stressaavaa eli kannataako niitä tuolla asialla kiusata. Kun sitä treenaamistakin saisi sitten tehdä todella paljon, etenkin tuota Topin autossa oloa. Olisihan se kiva, jos kissat saisi mukaan reissuun ja voisi viedä ne jonnekin hoitoonkin välillä, mutta en sitten kuitenkaan tiedä. Nythän reissaamisemme on aika rajoittunutta, kun täytyy aina saada joku meille asumaan, jos tarvitsemme kissoille hoitajaa, eli yhdessä emme pääse kovinkaan usein reissuun. Mutta sehän helpottaisi kummasti, jos voisikin ottaa kissat vaikka jollekin mökkimatkalle mukaan sen sijaa, että jättäisi ne hoitajan kanssa kotiin.

Toki olimme eilen vain muutaman tunnin kylässä, eli eihän se ihme olekaan, että Topi vähän arkailikin. Moni kissa olisi varmaan ollut tuon koko ajan piilossa, kun joutui outoon ja vieraaseen paikkaan. Kyllähän Topi sentään vähän paikkoja tutki, eikä kauhuissan ollut. Varmasti se olisi “kotiutunut”, jos olisimme olleet vaikka yön yli siellä. Mutta se on taas sitten eri asia, kuinka Peppi suhtautuisi kyläpaikkaan ja kuinka se alkaisi stressata. Ja miten ihmeessä tuon Topin autossa huutamisen saisi aisoihin…?

Mitenkäs ja kuinka nopeasti muiden kissat ovat tottuneet matkustamiseen ja kyläilyyn? Vai ovatko ollenkaan?

Nyt se sitten kävi ihan yhtäkkiä. Kissat hempeilevät entiseen malliin, ihanaa!