Yritys saada jouluisia kuvia…

Yritin ottaa kissoista jouluisia kuvia tänään. Mutta se olikin melkoisen haastava tehtävä. Tosin tänään Topi oli todella hyvällä tuulella ja se oli mallina ihan mielellään ja se kehräili tyytyväisenä koko ajan. Viime viikolla yritin myös sitä kuvata, mutta se oli hyvin kärttyinen ja huitoi tassulla minua. Joten tuolloin luovutin suosiolla ja kuvaaminen jäi yritykseksi. Tänään se siis oikein keimaili, mutta iso osa kuvista oli kyllä varsin hassuja eikä ihan sellaisia, joista kehtaisi tehdä sähköisen joulukortin.

Kaivoin tämän päivän kuvaussessiota varten esille kuuseen tulevaa narua. Topista se oli kauhean kiva lelu.

kissat 231

kissat 230kissat 249

Välillä mei myssykin ihan silmille. Tai no kai se nyt meni, kun sen kynsillä siihen kiskoi!

kissat 239

Tai pää kukan sekaan.

kissat 327

Pientä kärhämääkin syntyi, kun kissat osuivat yhtäaikaa kuvauspaikalle. Olin ensin kuvannuyt Topia ja sitten Peppi meni ihan oma-aloitteisesti makoilemaan tuohon sohvalle ja aloin ottamaan siitä kuvia. Topille iski kauhea mustasukkaisuus kohtaus taas päälle ja senkin oli päästäva takaisin sohvalle (vaikkei se salamavalon välkkeestä tykkääkään). Hetkinen siinä ihmeteltiin yhdessä, kunnes oli matsi käynnissä. Peppi sai tarpeekseen hyvin pian ja häipyi, kun taas Topi jatkoi keimailuaan salamanvalon välkkeessä :D

kissat 311kissat 317kissat 314kissat 318

Ei ole helppoa kuvaaminen :D Laitan toisella kertaa niitä vähän onnistuneempia otoksia.

4 vastausta kirjoitukseen Yritys saada jouluisia kuvia…

Topi vaikuttaa aina niin ihanan rauhalliselta kuvattavalta ;) Veikkaanpa että pari täydellistä otostakin tuli, vaikuttavat aika lupaavilta nuo “hutilaukaisut”. Mekin kuvailtiin jo joulupotretteja tässä yksi päivä. Olen kyllä samaa mieltä, ei ole helppoa ei ;D

Aivan mahtava tuo nenän nyrpistys kuva :D Topi on kyllä selvästi kunnostautunut tuohon mallin hommaan ihan ajan kanssa ;) Toivon kovasti, että Gastonista saadaan enemmän “keimailija” mitä tämä vanhempi kaksikko on…

Inger Keränen ja Alvi joulukuu 16, 2009

Minusta ne kuvat ovat ihania. Kissat ovat ihania. Topilla on aina niin ihana ilme, varsinkin kun irvistelee. Tosi kauniit malit,molemmat. Suukkoja nenuun molemmille.
Alvikin lähettää terkkuja enolle.