Tassu Tassu Tassu

Topin ja Pepin blogi

pikkukuva

Meillä leikitään ruualla

Pahoittelen lähes kuukauden taukoa blogipäivityksissä!

Meillä tosiaan leikitään ruualla nykyään. Kissoillahan oli ennen kaksikin aktivointipalloa, mutta kumpikaan niistä ei olisi voinut kissoja vähempää kiinnostaa. Ei, vaikka sisällä olisi ollut suurimpia herkkujakin. Pallot annoin jo joskus syksyllä yhdelle koirakaverille ja ne ovatkin kuulemma olleet ahkerassa käytössä.

Jokin aika sitten löysin kaapista sellaisen hiiren, jonka sisään voi laittaa herkkuja tai kuivaruokaa ja taas päätin yrittää, jos se kissoja kiinnostaisi. Peppiä ei kertakaikkiaan kiinnosta “tehdä töitä” ruuan eteen ja se ei siis hiireen eikä muihinkaan aktivointileluihin todellakaan koske. Mutta yhtäkkiä tuo hiiri alkoikin kiinnostaa Topia ja se jaksoi aina vaan sieltä raksuja metsästää. Tuo hiiri on aika helppo käyttää, koska lähes jokaisella tassun huitaisulla sieltä tippuu ainakin yksi raksu.

Topi pääsi pari kertaa tiputtamaan hiiren pödältä lattialle ja koska se on kovaa muovia, tuli siihen pieniä säröjä. Tuli siis kiire löytää joku uusi vastaava lelu tilalle ennen kuin hiiri kokonaan menee rikki. No päätinkin sitten jälleen ostaa aktivointipallon Topille. Tämä uusi pallo oli aiempia palloja  paljon kevyempi ja olikin Topin mielestä heti saman tien tosi kiva! Uuden pallon lisäksi keksittiin laittaa raksuja myös kananmunakennoon ja siitäkin Topi tykkää todella paljon.

Pallon kimpussa.

Ja kennon tyhjennystä.

Aluksi Topi  kaiveli tassulla tuolta kennosta, mutta se oli vähän hankalaa ja pian se keksikin paljon tehokkaampia keinoja. Kun se puree tuosta pahvitötteröstä ja heittää kennoa vähän ilmaan, lentää sieltä raksuja lattaille. Tai sitten voi toisesta päästä kallistaa, kuten ylläolevassa kuvassa. Nuorempana en pitänyt Topia kovin järjen jättiläisenä, mutta nyt siitä onkin kasvanut aika nokkela poika :D

Peppi tosiaan ei ota osaa tuommoisiin aktivointitoimenpiteisiin. Tosin joskus se saattaa mennä ja syödä ne raksut, jotka Topi on työllä ja vaivalla noukkinut kennosta tai pyöritellyt pallosta… Ovela neiti ;)

Tällä hetkellä Topi syö kuivaruokaa oikeastaan vain noista aktivointileluista. Tosin yöksi otan nuo lelut yleensä pois (jos vaan muistan!), koska se pitää niiden kanssa välillä niin kovaa meteliä. Tuo kennokin rämähtää aika lujaa lattiaan, kun se sitä suullaan nostelee ja tiputtelee. Ja samoin tuosta pallosta lähtee kova meteli. Etenkin, koska Topi turhautuu, kun pallosta loppuu naksut ja sitten se läimii palloa pitkin seinää ja huonekaluja. Aivan kuin se tahtoisi herättää huomiota ja saada jonkun täyttämään palloa. Yleensä tämä mekkala alkaa aamuyöstä, kun se ei enää jaksaisi nukkua. Tänäänkin kävin viiden aikaan aamulla takavarikoimassa pallon, koska lenteli sinne tänne rymisten. Kovin ovat siis aktivoivia leluja ;)

Julkaisuaika: perjantai, tammikuu 22nd, 2010 kello 6:13 pm, aihe: Peppi (Kissaneidin elämää), Topi (Kollikissan kujeita). Voit seurata kommentointia feedistä. Voit kommentoida tai jättää trackbackin omalta sivultasi.

5 kommenttia kirjoitukseen “Meillä leikitään ruualla”

  1. Lendikirjoittaa:

    23.1.2010 kello 13:33

    Meillä ei nuo aktivointi lelut kiinnosta pätkän vertaa. Saatiin eläinkaupasat sellainen labyrintti, johon voi nappuloita laittaa, niin se on ollut tosi mieleinen kaikkien mielestä. Siinä pojat jaksaa istua ja kaivella nappuloita vaikka kuinka kauan :)

  2. Inger Keränen ja Alvikirjoittaa:

    23.1.2010 kello 19:28

    Taas niin ihania kuvia Topista ja Pepista. Alvikin tykkää leikkiä raksuilla, ja metsästää raksuja. Hän ei syö muuta kun raksuja, vaan joskus muikkuja ja katkarapuja.
    Leluista Alvi tykkää hiiren, huiskan, ja kaikenlaisrt pallot.
    Hienoa taas pitkästä aikaa lukea Topista ja Pepista. Huomasin myös että Topin namio alkaa olla valmis, ja hän on muuttunut todella paljon, siis tummunut, ainakin pää on paljon tummempi kun ennen.
    Alvi on edelleen tosi vaalea, aivan kun kermaa-vaniljaa, ja tummuu todella hitaasti. Sellässä on vähän persikka-väriä, sammoin nenun ymppärille, mutta tosi vähän, Alvi on edelleen erittäin vaalea.
    RAGDOLL ON PARAS. Ja minä tas uneksin toisesta ragdollista Alville kaveriksi. Suukkoja Topille ja Pepille. T. Inger ja Alvi

  3. Kaisakirjoittaa:

    24.1.2010 kello 17:01

    Meillä on aivan samanlainen hiiri. Laivalta joskus jonkun kissanherkku-tuliaispakkauksen mukana saatu. Myös aktivointipallo löytyy, mutta ei nuo kanssa niistä kauheasti ole kiinnostuneet. Raksuja kun heittelee, niin juoksevat sitten kyllä perässä.

  4. luolaleijonakirjoittaa:

    25.1.2010 kello 12:16

    Tehokkaan näköistä toimintaa Topilla tuon kananmunakennon kanssa. Me koitettiin samaa puolen tusinan kennolla pari viikkoa sitten mutta siihen tuskastuivat ensimmäisenä ihmiset kun raksuja lojui pitkin lattioita ;)

  5. merjakirjoittaa:

    25.1.2010 kello 14:48

    Lendi, mistä eläinkaupasta sai labyrintin? Voisin hakea Topillekin, että se saisi uutta pähkäiltävää ja tekemistä.

    Myös tuo raksujen heittely on Topin mielestä huippu kivaa. Siitä tosiaan unohdin tuossa kirjoituksessa mainita.

    Tuo raksujen ottaminen on Topilla kyllä tosi tehokasta ja se oppi nuo kikat todella äkkiä. Raksuja se ei kylläkään jätä lattialle lojumaan, vaan se syö kaikki ja Peppikin siinä hommassa tosiaan auttaa.

Jätä kommentti