Topin ja Pepin blogi

Topi on ollut eilisestä lähtien virpomisoksien kimpussa ja onhan niistä sitten tippunut pajunkissojakin pöydälle ja lattialle.

Myös Peppiä alkoi tänään kiinnostaa nuo oksat ja se niitä innokkaasti nuuskutteli.

Sitten Peppi keksi, että lattialle lennelleet pajunkissat onkin kauhean kivoja leluja ja se aloitti tosi riehakkaan leikin, kun se niitä metsästi.

Pepin leikkiessä Topi katseli kateellisena vieressä, koska Peppi oli keksinyt niin hienon ja upean lelun. Sitten Peppiä alkoi kertakaikkiaan ottamaan päähän se, että kuvasin sitä, kun se leikki. Se päätti, ettei tee enää mitään ja istui vaan paikoillaan ja mulkoili minua.

No tästähän sitten riemastui Topi, koska se pääsikin nyt käsiksi siihen ihanaan leluun, joka Pepillä oli ollut. Sitten alkoikin seuraavan kissan mahdoton hepuli.

Nämä Topin hypyt on sitten ihan mahtavia! En koskaan osaa kameran kanssa ennakoida siten, että se mahtuisi kunnolla kuvaan. Mutta kun se jostain ihan mahdottomasti innostuu, pomppii se se neljällä jalalla aivan mahdottomia hyppyjä!

Kyllä ne vaan saa pienestä ison ilon aikaiseksi. Ja kuten kuvista näkyy, matot rullalle

Tänään Topilla oli niin hauska päivä, kun sille tuotiin uusia leluja ihan kotiovelle kannettuna. Nimittäin virpojien tuomat oksat oli Topin mielestä tänäkin vuonna ihan älyttömän mielenkiintoisia ja mukavia leluja.

Topi tutki jokaisen oksan todella tarkkaan.

Oksia piti myös vähän maistella.

Ja niillä oli kiva leikkiä.

Peppiä oksat eivät juurikaan kiinnostaneet. Se kävi nuuhkaisemaassa ensimmäistä oksaa, mutta sen jälkeen se ei niihin ole kajonnut. Piti laittaa risumaljakko kuitenkin sinitarralla pöytään kiinni, koska luulen, että Topi on risujen kimpussa niin kauan kun ne täällä ovat.

Peppi osaa hyvin osoittaa mieltään. Olin pari päivä reissussa ja kun palasin eilen kotiin, ihmettelin miksei Peppi tullut vastaan eteiseen. Yleensä molemmat kissat ovat aina eteisessä vastassa, vaikka en olisi ollut kauaakaan poissa kotoa. Peppi oli sitten ilmeisesti vetänyt herneen nenäänsä, koska olin reissussa! Yksinhän kissat ei tuota aikaa olleet, vaan Antti oli kyllä kotona reissuni ajan. Mutta siitäkin huolimatta, oli Peppi minulle nyreänä.

Peppi on nykyään todella seurankipeä ja vaatii vähän väliä rapsutuksia, mutta eilisen iltapäivän ja alkuillan se käänsi päänsä pois, kun sitä menin silittämään. Se myös käveli nokka pystyssä ohitseni, vaikka yleensä se aina kiehnää jaloissa. Vasta illala noin klo 19 aikaan se leppyi ja oli entinen oma itsensä ja tuli viereeni sohvalle makoilemaan. Ja tänäänkin se on ollut ihan normaali ja seurallinen. Melkoinen nirppanokka oikuttelija!

Yleensä se ei muuten noin helposti ole loukkaantunut. Silloin se yleensä on osoittanut mieltään, jos olemme molemmat olleet ulkomailla ja useamman päivän reissussa.

Molemmat kissat ovat taas alkaneet nirsoilemaan. Viime talvena sain ne syömään lihaa ja kaikkea muutakin ja pitkän aikaa molemmat kissat söi tosi hyvin monia erilaisia ruokia. Mutta nyt jo jonkin aikaan on ruuan kanssa temppuilu ollut ihan mahdotonta. Topi kyllä tulee aamuisin huutamaan ruokaa, mutta hyvin usein se vaan nuuhkaisee sitä ja lähtee pois. Ja vähän ajan päästä se saattaa tulla taas keittiöön huutamaan uutta ruokaa. Ei se ole koskaan eri ruokaa huutamalla saanut, mutta jostain syystä se nyt kuitenkin kiekuu keittiössä siinä toivossa, että lautaselle ilmestyisi uutta ja parempaa ruokaa.

Kuivaruoka noille kyllä maistuu, mutta lihat ja märkäruoka menee tosi usein roskikseen niin, ettei niihin ole koskettu oikeastaan yhtään. Nyt täytyy sitten taas alkaa opettamaan noita tuosta niroilusta pois ja ottaa tiukempi ruokakuri. Ärsyttää heittää kalliitta kissanruokia kerta toisensa jälkeen roskiin!

Nirsoileva kulinaristi:

Kissat ovat nyt ottaneet tavaksi ulkoilla tarhassa useamman kerran päivässä, vaikka välillä onkin pikkupakkasta. Peppi suorastaan vaatii takaovea auki ja menee sinne saman tien, kun ovi avataan. Topi meinaa vähän arkailla ulos menoa, vaikka ulkoilma kiinnostaakin ihan mahdottomasti. Olen sen kuitenkin nostanut tarhaan ja joka kerta se on sinne jäänyt innokkaana ulkoilemaan. Ei sitä tietenkään siellä pakoteta olemaan ja se pääsee kyllä heti takaisin sisälle, kun se tahtoo. Yleensä se olenkin sitten minä, joka Topia pyydän takaisin sisälle, koska ei se millään malttaisi tulla takaisin sisälle alkuarasteluista huolimatta.

Topi nuuskuttelee kevättuulia

Peppi tarkkana!

Yhdessä ihmettelyä. Mitä lie suunnittelevat…

Kissoilla oli ennen tarhassa pieni raapimispuu, jonka tasolla saattoi istua ja tähyillä pihan tapahtumia. Se oli kuitenkin mennyt talven aikana tuolla ulkona niin huonoon kuntoon, että heitin sen pois. Toistaiseksi kissoilla on tarhassa suihkujakkaramme, jonka päällä voivat istua. Se on muovia, eikä ainakaan mene pilalle tuolla ulkona.

Nyt meillä on muuten erittäin pirteitä ja aktiivisia kissoja. Ne piristyvät ja riehaantuvat ihan silminnähden, kun ne ulkoilevat. Toisaalta niille sitten maistuu unikin hyvin, kun ovat ensin raittiissa ilmassa ja sitten vielä kaahailevat ja riehuvat täällä sisällä

Topilla on monia keinoja ilahduttaa aamuani ja saada minut hereille. Pitkään se teki sitä, että se hyökkäili varpaisiini aamuyöstä, kun se ei enää jaksanut nukkua. Mutta siitä tulin vain ärtyisäksi eikä Topi saanut toivomaansa huomiota, joten se on keksinyt uusia kikkoja.

Jonkin aikaa se tunki itsensä kainalooni. No enhän minä sellaista läheisyyden osoituista voi tyrmätä, eli yleensä Topi sitten sai siitä huomiota ja rapsutuksia itselleen. Sitten yksi tapa sillä oli kaatuilla päälleni. Se siis otti vauhtia sängyn jalkopäästä ja tuli kaatumaan kasvojeni päälle. Saihan se silläkin minut hereille. ‘

Mutta nyt uusin keksintö sillä on tulla makaamaan mahani päälle ja se on nykyään joka aamuista. On se kyllä tehokas keino saada hereille, koska tuommoinen kollin rötkäle ei ole ihan kevyt Ja eihän sitä tosiaan voi vastustaa, kun se tuijottaa sinisillä nappisilmillään ja kehrää niin että sänky tärisee.

En tarvitse herätyskelloa, koska meillä on Topi.  Ja aamu tosiaan aina alkaa ihanasti, kun Topi on heti niin hyvällä tuulella. Se on silminnähden onnellinen, kun heräämme ja se saa seuraa. Välillä tuntuu, että sille tulee ikävä meitä yön aikana, vaikka se nukkuu vieressäni. Se vaan on niin seurankipeä, että yö on liian pitkä aika sille olla ilman seuraa ja tekemistä ihmisten kanssa. Hassu otus!