Kevättuulia
Kissat ovat nyt ottaneet tavaksi ulkoilla tarhassa useamman kerran päivässä, vaikka välillä onkin pikkupakkasta. Peppi suorastaan vaatii takaovea auki ja menee sinne saman tien, kun ovi avataan. Topi meinaa vähän arkailla ulos menoa, vaikka ulkoilma kiinnostaakin ihan mahdottomasti. Olen sen kuitenkin nostanut tarhaan ja joka kerta se on sinne jäänyt innokkaana ulkoilemaan. Ei sitä tietenkään siellä pakoteta olemaan ja se pääsee kyllä heti takaisin sisälle, kun se tahtoo. Yleensä se olenkin sitten minä, joka Topia pyydän takaisin sisälle, koska ei se millään malttaisi tulla takaisin sisälle alkuarasteluista huolimatta.
Topi nuuskuttelee kevättuulia
Peppi tarkkana!
Yhdessä ihmettelyä. Mitä lie suunnittelevat…
Kissoilla oli ennen tarhassa pieni raapimispuu, jonka tasolla saattoi istua ja tähyillä pihan tapahtumia. Se oli kuitenkin mennyt talven aikana tuolla ulkona niin huonoon kuntoon, että heitin sen pois. Toistaiseksi kissoilla on tarhassa suihkujakkaramme, jonka päällä voivat istua. Se on muovia, eikä ainakaan mene pilalle tuolla ulkona.
Nyt meillä on muuten erittäin pirteitä ja aktiivisia kissoja. Ne piristyvät ja riehaantuvat ihan silminnähden, kun ne ulkoilevat. Toisaalta niille sitten maistuu unikin hyvin, kun ovat ensin raittiissa ilmassa ja sitten vielä kaahailevat ja riehuvat täällä sisällä
2 vastausta kirjoitukseen Kevättuulia
Meillä on myös vauhtia riittänyt kun aurinko on paistanut
Ihana nähdä kun pojat vetää asuntoa ympäri hännät pystyssä!
^ Juu ja meillä tuohon kaahaukseen kuuluu myös kova metelöinti






