Kipeä vai ei?

Toissa viikkoisen eläinlääkärireissun jälkeen Topille syötettiin viikon kipulääkekuuri, joka päättyi viime viikon lopulla. Lääkärihän halusi, että Topi söisi viikon lääkekuurin, jotta nähtäisiin muuttuuko sen käytös sen aikana jotenkin. Eli hyppiikö paremmin ja ulvooko vähemmän kivusta alas hypätessään. Eihän Topi tosin tähänkään mennessä ole mitään ulvontaa pitänyt, kun se hyppii ja siitä lääkärille mainitsinkin. No siitä huolimattta hän tahtoi, että sille syötetään lääkekuuri ja tarkkaillaan sen käytöstä.

Lääkekuuri tuli ja meni eikä Topin käytöksessä huomattu minkäänlaisia muutoksia. Se oli ihan normaali oma itsensä. Eli mahtaako sen selkä siis olla jo niin kipeä, ettei lääkkeetkään tehoa vai onkohan tuo kipeä edes ollutkaan? Entäs jos se hermostuikin vain lääkärin käsittelystä ja huusi siksi?! Se kuitenkin tosiaan hyppii aivan normaalisti pöydille ja muillekin tasoille eikä sen liikkumisessakaan ole mitään vikaa. Olen myös moneen otteseen koitellut sen selkää, – sekä nikamia, että lihaksia – eikä se ole kertaakaan minulle siitä hermostunut tai huutanut kivusta. Tänäänkin se kehräsi tyytyväisenä, kun sen selkää kopeloin.

Muutenkin ihmetyttää, kuinka nivelrikon voi todeta kuvaamatta kissaa ja noin nopealla tutkimuksella. Voihan sen selässä olla muutakin häikkää, kuten kasvukipuja. Viemme Topin kuvattvaksi, kunhan nämä helteet helpottavat. Näin kuumalla kelillä tuota emme todellakaan ala autolla kuskaamaan, koska se panikoi automatkoja. Ja tuskin sillä kuvaamisella mikään kiire on, koska kissa ei ole tippaakaan kipeän oloinen. Se on myös varmaa, että kuvattavaksi Topin viemme toiselle lääkärille. Haluamme kuulla toisen lääkärin mielipiteen, ennen kuin tuolle mitään kipupiikkejä aletaan antamaan. Itse olen kuitenkin jo melkoisen toiveikas, ettei tuolla edes mitään nivelrikkoa ole, mutta tottakai asia selvitetään.

Yksi vastaus kirjoitukseen Kipeä vai ei?