Mehiläisen pistos

Ihan kun tässä viikonlopussa ei olisi ollut tarpeeksi huolta ja murhetta muutenkin, niin kaikenlisäksi Topia pisti tassuun tänään mehiläinen. Oltiin takapihalla valjastelemassa, kun yhtäkkkiä Topi hyökkäsi mehiläisen kimppuun. Koko tilanne tapahtui varmaankin viidessä sekunnissa, mutta ehtihän se pirulainen Topia pistämään. Hyvin nopeasti alkoi Topin tassu turvota.

Eihän noita kumpaakaan ole koskaan aiemmin mikään pistänyt ja tulikin hätä, että mitäs sille nyt tehdään! Eli viedäänkö heti samantien lääkäriin vai mitä. Soitin päivystykseen ja sain ohjeeksi antaa kyytabletista 3/4 tai puolikkaan. Puhelimeen vastannut kuitenkin empi sen verran annostuksen kanssa, että jäi vähän epävarma olo. Hän itsekin myönsi, ettei tiedä kissoista juuri mitään. Soitin sitten jälleen Topin kasvattajalle ja kysyin apua ja sainkin erilaisen ohjeistuksen kyytabletin antamiseksi.

Eli Topille annettiin puolikas tabeltti heti pistoksen jälkeen ja toinen puolikas annetaan kuusi tuntia ensimmäisen puolikkaan antamisen jälkeen. Lisäksi tassun päällä pidetään kylmää.

Tuolla tuo poloinen nyt nukkuu.

Mukava ulkoilu muuttuikin kipeäksi ja turvonneeksi tassuksi :(

Muistakaa pitää jemmassa kyytabletteja! Niistä voi saada suuren avun yllättävissä tilanteissa ihmisten lisäksi kissoillekin.