Peppi

Peppi muutti meille asumaan tammikuussa 2006. Sen tarkkaa ikää ei tiedetä, koska se on löytökissa, mutta eläinlääkärin arvion mukaan se on syntynyt 2000-luvun alussa.

Peppi oli löydetty ulkoa kahden pennun kanssa loppusyksystä 2005. Kun pennut olivat luovutusikäisiä, Pepille etsittiin uutta kotia ja me päädyimme sen ottamaan.

Peppi oli aluksi aika laiha ja turkkikin oli huonossa kunnossa. Peppi oli myös arka ja stressaantui helposti. Pikkuhiljaa Peppi kasvatti itseluottamustaan ja alkoi luottaa meihin kunnolla.

Pepin ulkoinen olemus on muuttunut suuuresti näiden vuosien aikana, kun se on meillä ollut. Vasemmalla Peppi nyt ja oikealla meille tullessaan:

kissat49306072006094

Peppi on nykyään varsinainen oman arvonsa tunteva neiti. Nykyään se uskaltaa jo leikkiä ja riehua sydämensä kyllyydestä ja usein meillä onkin varsinainen sirkus, kun kolme kissaa juoksee ja mekastaa täällä. Peppi on kuitenkin hyvin kiltti ja rakastettava kissa, joka ei koskaan ole hajottanut mitään tai hölmöillyt muutoinkaan.

On ollut ihana nähdä, kuinka arasta ja epävarmasta kissasta on tullut onnellinen.

talvi1189kissat163